Toni, Anton, Antto

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Tässä yksi syy Ruuskasen vaisuihin heittoihin

Kramppi vatsa- ja kylkilihaksissa on vaivannut Antti Ruuskasta.
Yleisurheilun MM-kisojen alkuun on reilu kuukausi, mutta kylkivaivan kanssa kamppailleen keihäänheittäjä Antti Ruuskasen tilastoissa on merkintä vasta kolmesta kilpailusta.

- Sen ehdoilla on menty, että syyskuussa oltaisiin parhaassa mahdollisessa kunnossa ja tuloksissa on koetettu pitää noususuhdanne, Ruuskanen sanoo.

Ruuskasen kauden paras on Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla heitetty 80,15. Seuraava koitos on Lapinlahden Eliittikisa sunnuntaina.

- Päälle 82 metrin pitäisi päästä. Saisi sen MM-kisojen A-rajan rikottua, Ruuskanen miettii sunnuntain kilpailua.

Ensimmäistä kauttaan Aki Parviaisen valmennuksessa harjoittelevan pielavetisen mukaan edellytyksiä pitkiin heittoihin on.

- On oikeastaan aika harvinaista minulle, että olen saanut harjoituksissa aikaiseksi hyviä heittoja, mutta en ole onnistunut kilpailussa. Liekö kisoissa ollut sitten liikaa puristusta ja yritystä, Ruuskanen ihmettelee.

Osasyy alkukauden vaisuihin tuloksiin ja harvaan kilpailutahtiin on sitkeällä krampin tapaisella vaivalla vatsa- ja kylkilihaksissa.

- Se haittasi alkukaudesta aika lailla, mutta olen saanut sen hieronnalla laukaistua. Siellä ei ole mitään rikki, olen otattanut siitä kuvat. Lihakset ovat olleet vaan tiukkana ja olen sitä arastellut, Ruuskanen kuvailee.

- Nyt sen ongelman kanssa ollaan jo voiton puolella.
 
"Kun ei yrittäisi liikaa"

Lapinlahden jälkeen Ruuskanen heittää todennäköisesti jo keskiviikkona Joensuun Eliittikilpailussa. 

- Kun Kalevan kisoissa pitää heittää myös karsinta, niin tässä ajetaan sisään kahta kovaa perättäistä kisaa, Ruuskanen sanoo.

Ruuskasen mukaan kaikki Parviaisen kanssa talven harjoituskaudella asetetut tavoitteet täyttyivät. Yläkropassa on enemmän voimaa ja räjähtävyys on kohentunut. Nyt kun kylkivaivakin on talttunut, tavoite on kaivaa tulos kropasta ulos.

- Kun ei vaan yrittäisi ja ahnehtisi liikaa. Rentouden kautta se tulos tulee. Muita ongelmia ei ole, kun vaan saa heiton nasahtamaan kohdalleen.

Ruuskasen, Tero Järvenpään ja muiden keihäänheiton kärkinimien ohella Lapinlahdella ovat MM-näyttöjä hakemassa kotimaan parhaat pituushyppääjät Tommi Evilän johdolla. 

Jukka Keskisalo käy 3 000 metrin esteissä A-tulosrajan kimppuun ja pikaviestimaajoukkueella on viimeinen mahdollisuus rikkoa 4 x 100 metrin MM-kisaraja.

Miesten sadalla metrillä Trinidadin Marc Burns ja Yhdysvaltain Jeremy Dodson kirittävät kotimaista sprintterikaartia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. 6

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    7. 7

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    8. 8

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. Näytä lisää