Matti, Matias

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Korpela romahti kyyneliin - MM-kisat täysin pieleen

Moukarinheittäjä Merja Korpela on yleensä ollut tyyni viilipytty, on kisa mennyt hyvin tai huonosti. Perjantaina median eteen Daegussa asteli aivan erilainen Korpela, ankaran pettymyksen kokenut heittäjä.
Kyynelten tulvasta ei tullut loppua muutaman minuutin haastatteluhetken aikana, ja 30-vuotiaan heittäjän tuntui olevan vaikea ymmärtää, miksi hän joutui tulemaan arvokisan karsintakilpailusta pois kauden huonoimman tuloksen kera.

- Kun ei tunne kroppaa eikä välinettä, ei voi tehdä mitään, Korpela tiivisti.

Hänen parhaakseen jäi kolmannen kierroksen 65,64. Sitä huonommin hän on heittänyt tällä kaudella vain maaliskuisessa talvikisassa Kaustisilla, ja silloin päällä oli pyörähdyksiä hidastamassa paksumpi vaatekerta kuin kesällä.

Korpela ei saanut vakautettua tekniikkaansa karsintaheitoissaan. Ensimmäinen meni aivan pilalle (63,93) ja toinen tuomittiin yliastutuksi, kun Korpelan tossu kävi heittoringin päällä. Kolmas toi sitten parhaan lukeman, mutta se riitti vasta 24. sijaan.

"Mikään ei toiminut"

Korpela sijoittui viime vuonna kahdeksanneksi EM-kilpailuissa ja toivoi Daegusta ensimmäistä onnistumista maailmanlaajuisissa arvokisoissa.

Tusinan loppukilpailijan joukkoon Daegussa pääsi, jos heitti vähintään 68,92. Sellainen lukema olisi vaatinut aamulla Korpelalta täydellistä onnistumista, sillä hänen kauden parhaansa on 69,30 ja ennätys 69,56.

Korpela uskoi hyvin sujuneiden viime harjoitusten perusteella, että voi heittää Daegussa hyvin. Tuntemukset kääntyivät kuitenkin samanlaisiksi kuin Etelä-Koreaan tulon jälkeisinä päivinä.

- Kaikki tuntui hyvältä, kunnes pääsi rinkiin. Siellä mikään ei toiminut, Korpela sanoi.

Karsinnan parhaan heiton paiskasi Kiinan Wenxiu Zhang, joka heitti ensimmäisen ryhmän avaajana 74,17. Toukokuussa maailmanennätyksen 79,42 kiskaissut Saksan Betty Heidler varmisti itselleen sunnuntaiksi töitä 71,48 kantaneella heitolla.
Kaikkiaan kahdeksan naista ylitti karsintarajan 71 metriä.

Moukari, karsinta, N

Karsintaraja 71,00, 12 parasta finaaliin.

A-ryhmä: 1) Wenxiu Zhang Kiina 74,17, 2) Tatjana Lysenko Venäjä 71,94, 3) Kathrin Klaas Saksa 71,69, 4) Jessica Cosby USA 71,06, 5) Zalina Marghieva Moldova 70,09, 6) Bianca Perie Romania 69,66, 7) Stéphanie Falzon Ranska 68,92, 8) Amber Campbell USA 68,87, 9) Joanna Fiodorow Puola 66,88, 10)  Alexandra Papayeoryíou Kreikka 66,77,
11) Amy Séné Senegal 66,15, 12) Merja Korpela Suomi 65,64, 13) Vania Silva Portugali 65,40, 14) Heather Steacy Kanada 63,39, 15) Na-ru Kang Etelä-Korea 61,05.

B-ryhmä: 1) Yipsi Moreno Kuuba 73,29, 2) Jennifer Dahlgren Argentiina 72,70, 3) Betty Heidler Saksa 71,48, 4) Anita Wlodarczyk Puola 71,09, 5) Silvia Salis Italia 69,82, 6) Éva Orban Unkari 68,89, 7) Jeneva McCall USA 68,26, 8) Alena Matosha Valko-Venäjä 68,23, 9) Marina Marghieva Moldova 67,95, 10) Berta Castells Espanja 67,74,
11) Natalija Zolotuhina Ukraina 67,57, 12) Mona Christine Holm Norja 67,16, 13) Sophie Hitchon Britannia 64,93, 14) Masumi Aya Japani 64,09, 15) Tingting Liu Kiina 63,12.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    6. 6

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    7. 7

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    6. Näytä lisää