Jutta

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Olympialaisissa erikoinen keihäspaikka - "Se voi olla pieni hahmotusongelma"

Suomalaisten katseet kiinnittyvät Lontoon olympialaisissa keihäspaikalle, joka kuitenkin poikkea normaalista.
Lontoon olympiastadionin heittopaikassa on erikoista se, ettei heittoviiva ole kentän nurmikon reunalla, kuten usein, vaan useita metrejä aiemmin.

- Moni on tottunut heittämään nurmikon reunasta, joten se voi olla pieni hahmotusongelma, kun viivan jälkeen on vielä kymmenen metriä rataa ennen nurmea. Minä olen harjoitellut tätä varten, joten minulle se ei ole ongelma, Pitkämäki sanoo.

Heittopaikan vauhdinjuoksuradalle ei myöskään ole merkitty normaalia sektoreiden mittauspistettä V-kirjaimella kahdeksan metriä ennen viivaa, vaan ainoastaan pisteellä.

- V-merkki on monelle rytmitysasia. Olen itse harjoitellut nyt ilman sitä, mutta pantiin asiasta kuitenkin kysely, Pitkämäki kertoo.
Olympiakisaan Pitkämäki lähtee menestymään.

- Olen asettanut itselleni kovan tavoitteen, että tulisin mitali kaulassa Suomeen. Siihen on mahdollisuudet, mutta 85 metrin päälle pitää heittää, tällä kaudella 84,90 kiskaissut, Pitkämäki sanoo.

Yhteistyö Zeleznyn kanssa jatkumassa

Kävi Lontoon olympialaisissa miten vaan, Pitkämäki uskoo syksyllä alkaneen valmennusyhteistyön jatkuvan keihäänheiton kaikkien aikojen ykkösen Jan Zeleznyn kanssa.

- Sitä katsotaan kauden jälleen. Jatkosta ei ole puhuttu mitään, mutta aika todennäköisesti yhteistyö jatkuu. Minä olen ollut tyytyväinen, Pitkämäki sanoo.

Olympiakaupunkiin Pitkämäki lensi luottavaisena. Viimeisten viikkojen harjoitukset ovat vieneet heittokuntoa eteenpäin.

- Lapinlahden Eliittikilpailuista alkaneella treenijaksolla harjoitus on purrut hyvin. Heittoharjoituksia olen tehnyt kolme: kaksi kevyempää ja yhden kovatehoisen, joka oli tiistaina. Siinä tuli aika tasaisia ja mukavan pituisia heittoja, joka toi itseluottamusta, Pitkämäki sanoo.

Olympiataisto alkaa Lontoossa karsinnalla keskiviikkoiltana ja jatkuu loppukilpailulla lauantaina. Karsintaraja on 82 metriä.

- Iltakilpailu nostaa karsinnan tulostasoa, ja kun oma kausi ei ole ollut vakuuttava, karsintaan pitää asennoitua omana kisanaan, johon mennään täysillä, Pitkämäki sanoo.

Ruuskanen hioi ajoitusta

Siinä kun Pekingin olympiakisoissa pronssia heittänyt Pitkämäki, 29, valmistautuu olympiakisaan jo kolmatta kertaa, Antti Ruuskaselle olympiakomennus on ensimmäinen. Kahden MM-finaalipaikan jälkeen ison kisan haasteet ovat tiedossa. Ensimmäinen on karsinta.

- Tyyli on vapaa, kunhan on 12 parhaan joukossa, Ruuskanen linjaa karsintafilosofiaansa.

Ruuskasen kesän pisin heitto on kesäkuussa Tampereella kiskaistu 84,95. Hyvän keskikesän nousukunnon katkaisseen keuhkokuumeen kellistämisen jälkeen heittäjän tavoite on ollut löytää alkukesän heittovire.

- Viime ajat olen ollut Tanhuvaaran urheiluopistolla, jossa treenattu aikaa kovaakin ja hiottu heiton ajoitusta. Kun se on toiminut, heitolle on tullut korkeutta, ja keihään asentokin on ollut kunnossa, Ruuskanen sanoo.

- Heitto on nyt aika lailla samalla tasolla kuin Tampereen kisassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    4. 4

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    4. 4

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää