Oona, Netta, Aune

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Näin tylysti päättyi olympiavoittajan juoksu - katso kuvat

Kiinalaisjuoksija Liu Xiangin olympiakisat alkoivat katastrofaalisesti - taas kerran.
Vuoden 2004 olympialaisissa kultaa 110 metrin aidoissa juossut Liu Xiang ei pysty Lontoossa huuhtelemaan pois Pekingin kotiolympialaisten valtaisaa pettymystä.

Xiangin odotettiin uusivan kultansa Pekingissä, mutta toisin kävi kun hän joutui tuolloin vetäytymään alkueräjuoksusta loukkaantumisen vuoksi.

Tiistaina Xiangin olympiamurheet jatkuivat. Hän törmäsi avausjuoksussaan heti ensimmäiseen aitaan ja kisa oli sitä myöten paketoitu. Liu kaatui radan pintaan ja keräili tovin itseään, ennen kuin nilkutti kohti starttiviivaa.

Hän kuitenkin kääntyi takaisin ja nilkutti radan reunaa pitkin kohti maalia. Ennen maaliviivaa hän pysähtyi, tarttui aitaan ja kumartui suutelemaan sitä.

Maalialueella kilpakumppanit odottivat kovan onnen soturia ja unkarilainen Balazs Baji tarttui kiinalaisen käsivarteen ja nosti sen ilmaan. Sen jälkeen Xiang poistui stadionilta pyörätuolissa istuen.

Pekingin olympialaisten pettymyksen jälkeen leikattu Xiang on kärsinyt jalkavaivoista myös Lontoon kisojen alla, mutta hänen uskottiin silti olevan kelvollinen suosikki kamppailemaan jopa olympiavoitosta. Hän lähti tiistaiseen alkueräänsä oikea akillesjänne teipattuna.

110 metrin alkuerien ykkönen oli amerikkalainen Aries Merritt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    8. 8

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    9. 9

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    10. 10

      Putous alkoi juontaja-Salmisen pisteliäillä heitoilla – ”Kiintiö-Kuustonen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. Näytä lisää