Sampsa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Rohkeaa puhetta - Usain Boltilta tunteikas riemunpurkaus

Harva urheilija pystyy julkisesti puhumaan itsestään legendana ja maailman kaikkien aikojen mahtavimpana yleisurheilijana ilman, että kuulijoiden suut kääntyvät paheksuvaan hymyyn. Mutta Usain Bolt pystyy!
Niin tapahtui myöhään torstaina, kun Bolt oli voittanut Lontoon olympialaisten 200 metrin nykäisystä kisojen toisen kultamitalinsa. Hän on ensimmäinen pikajuoksija, joka on kyennyt voittamaan molemmat pikamatkat peräkkäisissä olympialaisissa.

Kisan jälkeen Bolt oli luonnollisesti yhtä hymyä. Moni oli pitänyt häntä legendana jo aiempienkin saavutusten valossa, mutta vasta nyt hän suostui ottamaan statuksen vastaan.

Olen elävä legenda, paistatelkaa loistossani.

Ja sen teki harvinaisen suurieleisesti ja massiivisten sanojen saattelemana. Finaalijuoksun loppusuoralla hän löi liinoja kiinni, mutta kruunajaisten jälkeen hän ei todellakaan säästellyt sanoja kuvaillessaan saavutuksiaan.

- Nyt minulla ei ole enää mitään todisteltavaa jäljellä. Olen näyttänyt maailmalle olevani kaikista paras. Sen minä tulin tänne tekemään. Nyt olen legenda ja kaikkien aikojen paras yleisurheilija, joka on koskaan elänyt, Bolt tulitti torstaina The Sunin mukaan.

- Olen elävä legenda, paistatelkaa loistossani.

Ainakin yhden vertailukohdan hän itselleen kuitenkin löysi.

- Olen nyt samassa kategoriassa Michael Johnsonin kanssa. Vartuin katsellen hänen maailmanennätyksiään. Mutta tämä on minun hetkeni, en unohda tätä koskaan. Nyt haluan vain nautiskella.

Kovaa puhetta, joka käytännössä kenen tahansa muun urheilijan suusta kuultuna kalskahtaisi hyvin kornilta. Mutta Usain on Usain - yleisurheilun kiistaton suurvaltias. Näytöt puhuvat puolestaan ilman jamaikalaisen tunteikasta verbaalitulitusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää