Henri, Henna, Heikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Gay: "Bolt on kaikkien aikojen ykkönen"

YLEISURHEILU
Tyson Gay valtasi Yhdysvaltain yleisurheilumestaruuskisoissa myös 200 metrin maailmantilaston kärkipaikan.
Gay voitti Des Moinesin Drak-stadionilla kaarrematkan ajalla 19,74. Se on hänen parhaansa kolmeen vuoteen.

- Kyllä tuntuu hyvältä. Olen iloinen, kun olen terve, Gay huokaili.

Vuosien takareisi- ja lonkkavaivojen jälkeen Gay, 30, kilpailee nyt ehjän ja onnistuneen harjoituskauden terästämänä. Hän voitti Des Moinesissa jo aiemmin sata metriä kesän kärkiajalla 9,75.

Des Moinesin kisojen 200 metrin voittoajalla Gay pudotti Usain Boltin matkan maailmantilaston kärkipaikalta. Rahtusen keskenkuntoinen Bolt on juossut tänä kesänä matkan aikaan 19,79.

Bolt ei osallistunut sunnuntaina päättyneiden Jamaikan MM-karsintojen ja mestaruuskisojen 200 metrille, jonka voitti Lontoon olympiakisojen pronssimitalisti Warren Weir ajalla 19,79.

Vaikka oma juoksu kulkee, Gay tietää, että elokuussa Moskovan MM-kisoissa Boltin haastaminen tulee olemaan vaikeaa.

- Sehän ei ole mikään salaisuus, että Bolt on kaikkien aikojen ykkönen. Hän tulee silloin olemaan kunnossa. Se on varmaa, Gay tuumi.

Des Moinesissa 200 metriä juostiin loisto-oloissa, 1,6 metriä sekunnissa puhaltaneen myötätuulen siivittämänä. Toiseksi kilpailussa pinkoi Isiah Young komealla ennätyksellään 19,86. Kansasista lähtöisin oleva 23-vuotias juoksija kilpaili koulupoikana vielä myös painonnostajana, mutta on yliopistovuosinaan kehittynyt huippusprintteriksi. Kolmas oli ennätystään 19,99 sivunnut Curtis Mitchell.
 
Duncan yllätti Felixin

Naisten 200 metrin finaalissa Kimberlyn Duncan yllätti olympiavoittaja Allyson Felixin huippuajalla 21,80. Tulos ei ole ennätyskelpoinen, sillä juoksussa oli myötätuulta 3,2 metriä sekunnissa. Felix oli toinen niin ikään loistoajalla 21,85. Duncan, 21, ei ole yllätysnimi. Teksasilaisjuoksija on voittanut matkan Yhdysvaltain yliopistomestaruuden kolmesti. Hän pinkoi viime vuonna ennätyksekseen 22,19.

Miesten 110 metrin aitafinaalissa takareisivaivasta toipuva ME-mies ja olympiavoittaja Aries Merritt hiipui kolmanneksi ajalla 13,23. Voiton vei Ryan Wilson ajalla 13,08. David Oliver oli toinen juotuaan 13,11.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    7. 7

      Prinsessa Birgitta tänään 80 vuotta – näin kaunis hän oli nuoruudessaan

    8. 8

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää