Kyllikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

”Yleisurheilun pohjakosketus jo nähty”

YLEISURHEILU
Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuita käydään täydellä höyryllä Tampereen stadionilla Ratinassa tämän viikonlopun. Kisat ovat lähteneet Suomen osalta rullaamaan hienosti, arvioi joukkueenjohtaja Mika Vakkuri, joka kertoo uskovansa joukkueeseensa ”kuin vuoreen”.
Vakkuri kertoo painottavansa urheilijoilleen erityisesti kotikisojen tuomaa tunnelmaetua sekä eteenpäin luotsaavaa, yleispositiivista asennoitumista.

- Joukkuehenkemme on kunnossa ja joukkueenjohto erittäin kokenutta

– Kokonaisuus pelaa hienosti yhteen. Yritän tähdentää joukkueelle, että kotiyleisö on meille se voima tänä vuonna – yleisöstä on imettävä se motivaatio yltää ylemmäs, Vakkuri painottaa.

Tällä hetkellä joukkueenjohtaja toivoo kisoista saavutettavan kaksi mitalia ja viisi pistesijaa. Vakkuri luottaa joukkueeseensa taitoon ja menestykseen, mutta uskoo silti Euroopan suurten yleisurheilumaiden kahmivan korokepaikkoja ja pistesijoja tänäkin vuonna.

- Veikkaan, että Venäjä, Saksa, Ranska ja Iso-Britannia vievät kisoja, ihan samalla tavalla kuin aikuisten kisoissa. Mehän toki käymme Ruotsin kanssa aina kilpailua ja koko ajan meitä vertaillaan, hyvässä hengessä toki, Vakkuri hymähtää.

Tämän vuoden EM-kilpailujen yleinen taso on joukkueenjohtajan mielestä erittäin kova. Yllättäviä onnistumisiakin on Suomen joukkueelle siunaantunut.

- Naisten korkeushyppääjämme Senni Ronkaisen menestys oli yllätys, vaikka tiesinkin hänen olevan hyvässä vedossa. Myös kummatkin ottelijapoikamme pääsivät näyttämään kyntensä, Vakkuri kehuu.

Vakkuri odottaa kovia tuloksia erityisesti aitajuoksijoilta  Jussi Kanervolta sekä kisojen suomalaislupauksena pidetyltä Nooralotta Neziriltä. Joukkueenjohtaja kehottaa pitämään silmällä myös keihäänheittäjiä sekä viestijuoksijoita.  Kanervo tosin epäonnistui perjantaina aamukarsinnassa ja jäi ulos loppukilpailusta.

Vaikka EM-kilpailujen tunnelma on jo nyt korkealla ja kilpailu tasokasta, Vakkuri harmittelee, ettei nuoria urheilijoita noteerata nykyistä enempää. Potentiaalisia ja kunnianhimoisia nuoria yleisurheilijoita kun hänen mukaansa löytyy paljon: suurimpana ongelmana Suomessa on kyvyttömyys nostaa lupaavimpia nuoria urheilijoita tulevaisuudessa aikuisten arvosijoille. Tilanne on sama monessa lajissa, mutta eteenpäin kehitys kuitenkin onneksi kulkee.

 - Eiköhän se yleisurheilun pohjakosketus ole jo nähty. Nyt mennään ylöspäin ja panostetaan tulevaisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    3. 3

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Senaatintorilla lauletaan Finlandiaa

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    8. 8

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    9. 9

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    10. 10

      Kukaan ei ostanut äidin käsitöitä myyjäisissä – pojan kultainen teko pelasti päivän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    3. 3

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Senaatintorilla lauletaan Finlandiaa

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. Näytä lisää