Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Ruuskanen voittoheitostaan: "Se oli jo sinne päin"

YLEISURHEILU
Olkapäävammasta kuntoutunut Antti Ruuskanen räväytti uuden kenttäennätyksen Orimattilan Jymyn 110-vuotisjuhlakisoissa.
Ruuskasen heitto 84,05 ylittää myös MM-kisojen A-rajan. Hänestä tuli kolmas keihäänheiton A-rajan rikkonut suomalaisheittäjä Tero Pitkämäen ja Ari Mannion jälkeen.

Pielavetinen oli tyytyväinen päivän kilpailuun, sillä hän ylitti samalla Moskovan MM-kisojen A-rajan.

- MM-rajan rikkominen helpottaa oloa kummasti. Nyt se paine on pois. Jatkossa voin keskittyä tekniikan hiomiseen, Ruuskanen korosti.

Olympiapronssimies harmitteli kuitenkin heittotekniikkaansa, joka piiputtaa edelleen pitkällä vauhdilla.

- Teknisesti heitot olivat aika heikkoja. Kolmanteen heittoon (84,05) otin hieman lyhyemmän vauhdin ja se auttoi. Se oli jo sinne päin. Kovalla kisavauhdilla heitto ei vielä lähde, Ruuskanen totesi.

Ruuskanen heittää seuraavaksi ensi sunnuntaina Lapinlahdella. Seuraavien kisojen luonne on Ruuskaselle selvä.

- Kisat tuovat rutiinia sekä varmuutta. Kun saan kilpailuja alle, heittoihin löytyy myös rentous ja terävyys. Sen jälkeen keppiä saa etsiä vähintäänkin ennätyslukemistani, letkeä savolainen naurahti.
 
Evilä paransi joka hypyllä
 
Myös Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä venytti Orimattilassa kauden parhaan tuloksensa. Nousujohteinen sarja (747, 769, 778, 781, 783, 787) päättyi vain kuuden sentin päähän kauden kotimaisesta kärkituloksesta. Viimeksi juhannuksen tienoilla Saarijärvellä kilpaillut Evilä sai kelpo sarjastaan lisää itseluottamusta.

- Aineksia oli vaikka mihin. Hyvä asia oli se, että paikat alkavat kestää täysivauhtista hyppäämistä, Evilä kertoi.

- En ole päässyt tekemään kunnon harjoituksia, koska akillesjänteen tupet ovat olleet tulehtuneina. Täysjuoksuvauhti sekä lankkukontakti ovat niitä juttuja, joita tarvitsen lisää, jos mielin päästä takaisin kiinni tähän hyppyhommaan, Evilä muistutti.

Evilä ei ole liiemmin uhrannut ajatuksia Moskovan MM-kisoille.

- Ensin pitää päästä huippukuntoon. Tarvitsen lisää kisoja, jotta voisin alkaa miettiä Moskovaa, sanoi Evilä, joka hyppää seuraavaksi niin ikään Lapinlahdella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    8. 8

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    9. 9

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    10. 10

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    6. Näytä lisää