Henri, Henna, Heikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Partanen taistelumielellä kävelyn kuninkuusmatkalle: "Pystyn parantamaan ennätystäni 2-3 minuuttia"

Yleisurheilun MM-kisat
Veli-Matti "Aku" Partanen etenee konkreettisesti Valentin Konosen jalanjäljissä. Viime vuonna alkanut valmennusyhteistyö entisen huippukävelijän kanssa on tiivistä ja tuo tulosta.
- Syksystä lähtien on panostettu tekniikkaan. Ylävartalon kiertoon on saatu lisää liikettä, askel vetää tehokkaammin ja taloudellisemmin kuin ennen ja matka vaihtunut 50 kilometriin, Partanen summaa Konosen työn jälkiä.

Partanen asuu ja käy lukiota Helsingissä. Hän tekee 2-3 harjoitusta viikossa Konosen valvonnassa.

Suojattinsa ensimmäiseen aikuisten MM-kisojen starttiin Kononen on antanut neuvon poikineen.

- Hän on antanut hyviä vinkkejä, mutta pitää kuunnella myös omaa kroppaa, ettei lähde yrittämään liian kovaa, Partanen ennakoi keskiviikkoista 50 kilometrin MM-kilpailua.

Partanen, 21, on jo tovin ollut lajin suurlupaus. Moskovan MM-kisamatkan hän lunasti kesäkuun lopussa Dublinissa 50 kilometrin ennätyksellään 3.58.50.

- Pystyn parantamaan sitä kaksi tai kolme minuuttia. Dublinissa tavoitteena oli vain MM-raja, Partanen arvioi ennätystään.

Kononen ei työesteiden takia pääse Moskovaan seuraamaan Partasen kilpailua. Kilpailua edeltävän päivän ravintotankkaus ja kisan aikaista nesteen nauttimista koskevat ohjeet tulivat sähköpostissa, joka Partasella oli teknisten ongelmien takia lukematta vielä maanantaina.
Kilpailutaktiikka sen sijaan on jo korvien välissä.

- Sykettä seuraan, ettei se mene paljon yli aerobisen kynnyksen 35 kilometriin asti. Ennen sitä ei saa tuntua pahalta, muuten viimeiset 15 kilometriä ovat tosi kovaa tuskaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    6. 6

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    6. Näytä lisää