Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kohun nostattanut ruotsalaisurheilija: "Tuntuu hyvältä olla homoikoni"

MOSKOVAN MM-KISAT
Ruotsalainen korkeushyppääjä Emma Green Tregaro nousi Moskovan MM-kisojen puhutuimpien urheilijoiden joukkoon puolustettuaan näkyvästi seksuaalivähemmistöjen asemaa.
Green Tregaro käytti naisten korkeushypyn karsinnassa sateenkaarivärein koristeltua kynsilakkaa sormissaan. Hän halusi tällä tavoin osoittaa kielteisen kantansa Venäjän seksuaalivähemmistöjen oikeuksia rajoittavaan lakiin.

Green Tregaron tempaus herätti välittömästi huomiota. Muun muassa venäläinen seiväshypyn maailmanmestaruuden voittanut Jelena Isinbajeva ilmaisi paheksuntansa Green Tregaron mielenilmausta kohtaan.

Ruotsalainen itse ei osannut odottaa asian nostattavan suurta kohua. Hän on kuitenkin vain mielissään aikaansaamastaan keskustelusta ja huomiosta.

- En odottanut tällaista reaktiota. Homoikoni? Se tuntuu hyvältä, Green Tregaro kommentoi Aftonbladetin haastattelussa ennen keskiviikkona pidettävän DN-gaalan alkua.

- On selvää, että olen pannut ihmisten reaktiot merkille. Odotin jonkinlaista reaktiota, mutta en osannut ennakoida tällaista. Olen saanut paljon kommentteja, melkein pelkästään positiivisia.

Kaikkia Green Tregaron avoin mielenilmaus ei miellytä. Hän myöntää saaneensa myös negatiivista palautetta.

- Kyllä, jonkin verran. Mutta kestän sen kyllä, sillä tiedä, mitä tunnen ja mitä edustan. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. 6

      Yle: Presidentti Niinistö keksi Trumpille ”sopivan viileän ympäristön”

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    10. 10

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. Näytä lisää