Sampsa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pielavedellä riemuittiin Ruuskasen voitosta - kultajuhlat jo suunnitteilla

EM-Zürich
Kun Pielaveden oma poika Antti Ruuskanen täräytti loistotuloksella Zürichin EM-keihäskisan ykköseksi, pielaveteläisten oma kisastudio urheiluseuran kahvilassa oli revetä liitoksistaan.
Kisahumuun osallistunut kunnanjohtaja Mika Sivula kommentoi, että paikallaolijat olivat todella iloisia ja ylpeitä oman kasvatin menestyksestä.

- Se oli hieno tunne nähdä meidän oman Antin nousevan korkeimmalle palkintopallille. Kyllä siinä itse kullakin silmäkulmat kostuivat, Sivula myöntää.

Kymmenet pielaveteläiset urheilun ystävät seurasivat keihäskisaa henkeään pidätellen ravintola Kaadossa. Kotivastaanottimien ääressä  Ruuskasen menestystä jännäsi Sivulan arvion mukaan 4 000 kuntalaista.

- Antin menestys oli suuri ja hieno hetki pienelle savolaiselle kylälle. Antti on nöyrä, vaatimaton ja pidetty henkilö.

Mika Sivulan mukaan menestyneen urheilijan nöyryyttä ja uskollisuutta kuvastaa erityisen hyvin tilanne kaksi vuotta sitten, jolloin kunta oli kirjoittamassa yhteistyösopimusta Ruuskasen kanssa.

- Sanoin Antille, että koska Pielavesi on pieni ja ei niin rikas kunta, kannattaisi harkita suurempia sponsoreita. Siihen Antti vastasi, että rahalla ei ole merkitystä ja Pielaveden logo tulee olemaan hänen paidassaan aina. Ne sanat jäivät hyvin mieleeni, Sivula muistelee.

Alusta asti keihäsmiehen sponsorina toiminut Pielaveden kunta aikoo palkita Ruuskasen menestyksestään sunnuntaisessa keihäskisassa. Edellisen kerran kunta lahjoitti miehelle oman veneen, joka on ollut kalastusta harrastavan urheilijan kovassa käytössä. Tämänkertaisesta palkinnosta Sivula ei osaa vielä sanoa.

- Kunnanhallitus kokoontuu huomenna ja siellä varmasti pohdimme Ruuskasen palkitsemista. Kultajuhlia alamme ainakin suunnitella pikaisesti, hän vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää