Keijo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Justin Gatlin paineli pikamatkoilla huippuajat Brysselissä

Justin Gatlinin vauhti Brysselissä kertoi, miksi hän kaipasi Usain Boltia rinnalleen yleisurheilun Timanttiliigan finaaliin.
Amerikkalaisspintteri siirsi 100 metrillä kauden kärkituloksen lukemiin 9,77 ja paineli tunti myöhemmin 200 metrin voittoon huippuajalla 19,71. Gatlinin voittamiseen olisi Brysselissä tarvittu huippuvireisen Boltin tapainen juoksija.

Brysselin 100 metrin voittotulos on 32-vuotiaan Gatlinin ennätys. Edellinen oli Lontoon olympialaisissa 2012 juostu 9,79. Brysselin tulos syntyi vain 0,6 metriä sekunnissa hönkineessä myötäisessä.

Gatlin vauhti 200 metrillä ei ollut yllätys, vaikka palautumisaikaa 100 metrin jälkeen oli vain tunnin verran. Hän juoksi heinäkuun puolivälissä Monacossa 200 metrin ennätyksekseen 19,68.

Gatlin oli Brysselin juoksuissa täysin omaa luokkaansa. Sadalla metrillä toiseksi sijoittunut Yhdysvaltain Michael Rodgers ehti maaliin ajassa 9,93, kun 200 metrillä toiseksi juosseen Qatarin Femi Ogunoden aika oli 20,15. Gatlinin 200 metrin aika syntyi käytännössä tuulettomassa säässä.

Gatlinin ohella Brysselin illan sankari oli korkeushyppytähti Mutaz Essa Barshim. Heinäsirkkamaisen kevyesti liikkuva ja hyppäävä qatarilainen voitti lajinsa kauden kärkituloksella 243. Se on myös hänen ennätyksensä ja kaikkien aikojen tilaston kakkostulos.

Viime kesän MM-kakkonen on kesän mittaan ylittänyt vähintään 240 neljässä kilpailussa. Brysselissä hän teki erittäin hyviä yrityksiä korkeudesta 246, joka ylittää sentillä Kuuban Javier Sotomayorin ME-tuloksen. Kovatasoisessa kilpailussa toiseksi ponnisti Ukrainan Bohdan Bondarenko ylitettyään 240.
 
Neziri kahdeksas, Keskisalo 14:s

Naisten 100 metrin aidoissa matkan Suomen ennätyksen haltija Nooralotta Neziri oli kahdeksas ajalla 13,24. Pika-aitamatkan voittajaksi pinkoi Yhdysvaltain Kristi Castlin ajalla 12,76.

Nezirin toiveissa oli päättää kilpailukausi huipputuloksella, mutta se ei toteutunut. Hän pinkoi heinäkuussa 100 metrin aitojen SE-lukemiksi 12,98.

Zürichin EM-kisojen finalisti Jukka Keskisalo sijoittui kovavauhtisessa 3 000 metrin estekilpailussa 14:nneksi ajalla 8.31,21. Keskisalon kauden paras on heinäkuussa juostu 8.29,89. Kilpailun voitti Kenian Jairus Birech kauden kärkiajalla 7.58,41.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  7. 7

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  8. 8

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää