Jutta

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Euroopan mestarin valmentajakuviot auki - Parviainen ei halua Ruuskasen rahoja

Yleisurheilu
Aki Parviainen ei halua osuutta Antti Ruuskasen palkintorahoista.
Keihäänheiton Euroopan mestarin Antti Ruuskasen valmennuskuvion jatko on yhä auki. Ruuskasen valmentaja Aki Parviainen ilmoitti loppukesästä, ettei voi jatkaa valmennusta oman työnsä ohella.

Ratkaisua on haettu koko ajan kilpailukauden päätyttyä. Ruuskasen mestaruuden ansiosta rajusti nousevien ansioiden perässä Parviainen ei kuitenkaan ole.

- Nyt on jo kaikkien syytä uskoa, että tässä ei todellakaan puhuta rahasta ja henkilökemiatkin toimivat mainiosti. Antti on tarjonnut Akille mallia, jossa valmentajalle korvamerkittäisiin rahoista tietty osuus, mutta Aki ei halua sellaista. Hän katsoo, että urheilijan rahat kuuluvat urheilijalle. Kyse onkin ainoastaan Akin ajankäyttömahdollisuuksista, sanoo Ruuskasen manageri Jarmo Hirvonen, joka yrittää löytää asiaan ratkaisua.

Vaikka Ruuskanen aloittaa vasta selvästi syksymmällä harjoittelujaksot, joissa tarvitsee valmentajaa, takaraja lähestyy.

- Jatkon täytyy ratketa syyskuun loppuun mennessä jo urheilijan mielenrauhankin nimissä. Kaikki mahdollinen tehdään, jotta Aki jatkaisi, mutta tilanne on hänelle äärimmäisen hankala, Hirvonen kertoo.

Parviainen pyörittää Pohjois-Karjalassa metsänhoitoalan puolenkymmentä ihmistä työllistävää yritystä, jonka kiireisin sesonki sijoittuu juuri niihin aikoihin, kun keihäänheittäjä tarvitsee valmentajaansa eniten.

- Kesä on ilman muuta tärkeintä aikaa keihäänheiton urheilija–valmentaja-yhteistyössä. Vain sitä kautta raha on mukana kuviossa, että yritys on Akin leipäpuu eikä sitä voi jättää heitteille. Puolivaloilla Aki ei halua valmentaa.

Ongelma on myös Ruuskasen ja Parviaisen maantieteellinen etäisyys. Yhteiseen kotipesään eli Tanhuvaaran urheiluopistolle tulee Pielavedeltä matkaa 250 kilometriä ja Parviaisen kotoa Tuupovaarasta 200 kilometriä. Tuupovaarasta Pielavedelle on 250 kilometriä.

Jos Hirvonen ei pysty taivuttelemaan Parviaista jatkamaan, ratkaisu löytynee läheltä.

- Olen sanonut, että siinä tilanteessa voin olla valmis auttamaan, mutta se on ehdottomasti huonompi vaihtoehto kuin Akin jatko. Täytyisi todella syvällisesti miettiä, vieläkö taidot riittäisivät.

Hirvonen on itsekin keihäsvalmentaja, jonka opissa Parviainen voitti MM-kultaa Sevillassa 1999.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. 6

    Johannes, 24, hämmästyi miehen temppuilusta auton katolla – poliisi varoittaa: ”Se on oikeasti todella vaarallista”

  7. 7

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  8. 8

    Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

  9. 9

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  10. 10

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  6. 6

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. Näytä lisää