Matti, Matias

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Turku sai IAAF:ltä kirvelevän joululahjan

Yleisurheilu
Loistavasti onnistunut yleisurheilutapahtuma ei saanutkaan odotettua tasonkorotusta, Timanttiliiga-haave siirtyy eteenpäin.
Kotimaisen yleisurheilukesän kohokohta oli Turun Paavo Nurmi Games, jonka laadukas urheilijakattaus ja ahkera markkinointi täyttivät kesäkuussa Urheilupuiston viimeistä sijaa myöten. Paikalle tuli peräti 10200 katsojaa. Tapahtuma kuului Euroopan yleisurheiluliiton EAA:n Classic Meetings –sarjaan, joka on yleisurheilun kansainvälisen kilpailukiertueen kolmostasoa. Kyse oli kuitenkin vain välitavoitteesta, sillä jo ensi kesäksi Turku haki kisoilleen kakkoskategorian statusta eli jäsenyyttä Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n Challenge-sarjassa. Sen yläpuolella majailee enää Timanttiliiga, jonka osakilpailun Turku haluaisi järjestää vuonna 2017, jolloin itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta.

Entinen pääkaupunki sai kuitenkin joulun alla kirvelevän lahjan IAAF:ltä: Turku ei läpäissyt Challenge-sarjan seulaa, vaan jatkaa ensi kesänä kolmostasolla. Tämä tarkoittanee käytännössä Timanttiliiga-haaveiden siirtymistä vuosia eteenpäin.

-Tämä ei millään tavalla vedä mattoa Turun alta, vaan nyt pitää vain jatkaa tapahtuman kehittämistä nousukierteellä. Viime kesäkuussa Turku onnistui hienosti, ja tiedän, että hakemus IAAF:ään oli erittäin hyvin laadittu. Tämä vain kertoo, että Challenge-tason kisoista on kova kilpailu, Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä kertoo Ilta-Sanomille.

Mäkelä ei tiedä, mihin Turun toive kaatui.

Viimekertaisen tapahtuman urheilijabudjetti oli noin 250000 euroa. Challenge-sarjassa se olisi pitänyt noin tuplata. Timanttiliigassa budjettia olisi jo löydyttävä noin 1,5 miljoonan euron verran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    6. 6

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    10. 10

      Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    6. Näytä lisää