Matti, Matias

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kaksi maratonia takana vuorokauden sisällä!

Maraton
Kova tuuli piinasi maratoonareita Chilessä. Zaikova poltti naamansa auringossa.
World Marathon Challenge -ryhmän kaikki 12 juoksijaa ovat nyt selvittäneet kaksi ensimmäistä etappiaan urakassa, joka vie heidät 7 maratonille 7 mantereella viikon sisällä.

Ensimmäiset kaksi maratonia juostiin vuorokauden sisällä, ensimmäinen Etelämantereella ja toinen Chilen Punta Arenasissa. Suomalainen Marianna Zaikova selvitti Chilen maratonin ajassa 5.14.45 eli vajaat pari minuuttia nopeammin kuin Etelämantereella.

– Oli suoraan sanottuna hemmetin vaikea maraton, koska tuuli oli niin kova. Usko loppui 15 kilometriä ennen maalia, tuuli oli niin kova että sitä vastaan oli todella vaikea juosta, Miamin lennon lähtöä odottanut Zaikova kertoi.

– Järjestäjät joutuivat ottamaan ständitkin pois, koska tuuli riepotti niitä painoista huolimatta.

Vaikka Chilessä ei ole tällä hetkellä helteistä, aurinko aiheutti omat ongelmansa.

– Nassu paloi, kun aurinko paahtoi ensimmäiset 15 kilometriä. Tuuli alkoi sen jälkeen.

Voit katsoa kuvan Mariannan etenemisestä Chilessä World Marathon Challengen Facebook-sivulta tästä linkistä.

Zaikovan eteneminen on sujunut suunnitelmien mukaan.

– Paikat ovat kestäneet lukuun ottamatta reisiä, jotka jäätyivät Etelämantereella. Se kyllä tuntui hieman toisen maratonin aikana. Varusteet ovat olleet tiptop ja kaikki on mennyt hyvin.

Ryhmän ohjelma jatkuu tiiviinä, sillä sunnuntai-iltana Suomen aikaa edessä on Pohjois-Amerikan mantereella, USA:n Miamissa, juostava maraton. Sen jälkeen viikon ohjelmassa ovat vielä Madrid, Marrakesh, Dubai ja Sydney.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    9. 9

      Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

    10. 10

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. Näytä lisää