Jutta

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomalaisjuoksijan huima päivä: maratonit Euroopassa ja Afrikassa!

Maraton
Marianna Zaikovalla on tiistaina hurja ohjelma: aamupäivällä maraton Madridissa, keskiyöllä Marrakeshissa!
World Challenge Marathon -ryhmä on nyt juossut kolme osuutta sarjasta, joka vie heitä seitsemään eri maanosaan. Viikon aikana juostaan joka päivä maraton.

Etelämantereella oli pakkasta kymmenisen astetta, Chilen Punta Arenasissa saman verran plussaa, mutta Floridan Miamissa päästiin maanantaina jo hellelukemiin.

- Oli aivan mieletön helle – ja yhtä iso nälkä, mutta yleensä en juoksun aikana kykene syömään mitään, ajassa 5.06 maaliin päässyt Marianna Zaikova kertoi.

Maratonit normaalisti hämmästyttävän pienellä tankkauksella taivaltava Zaikova ei nytkään juonut mitään suuria määriä, jos otetaan huomioon helteinen keli. Juoksijoita auttoi se, että startti oli jo aamuseitsemältä.

- Join energiajuomaa noin 6 desiä ja vettä noin 8 desiä. Sen lisäksi söin ehkä kymmenen sipsiä.

Vaikka ajoilla ei tässä viikon urakoinnissa ole sinänsä merkitystä, Zaikovan tahti on parantunut juoksu juoksulta. Ensimmäinen etappi meni aikaan 5.16, toinen 5.14 ja nyt 5.06.

- Yksi hiertymä tuli tänään, koska kokeilin juosta päkiöillä. Sukat taisivat olla vääränlaiset, arvioi Madridin-lennolle kiirehtinyt Zaikova.

Seuraava maraton on jo tiistaina aamupäivällä, eli juoksijat tulevat sinne suoraan lennettyään yön yli Miamista! Eikä siinä vielä kaikki, ohjelma jatkuu WMC:n Twitterin mukaan jo puolenyön maissa Marokon Marrakeshissa!

Tämän superrankan päivän jälkeen viikon ohjelmassa olisivat vielä juoksut Dubaissa ja Sydneyssä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Johannes, 24, hämmästyi miehen temppuilusta auton katolla – poliisi varoittaa: ”Se on oikeasti todella vaarallista”

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Johannes, 24, hämmästyi miehen temppuilusta auton katolla – poliisi varoittaa: ”Se on oikeasti todella vaarallista”

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää