Heli, Heljä, Helinä

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

BBC: Allan Wells juoksi olympiakultaan steroidien voimalla

DOPING
Moskovan kisojen sankari kiistää kiellettyjen aineiden käytön.
Britti Allan Wells voitti 100 metrin kultamitalin Moskovan olympiakisoissa 1980. Samoissa kisoissa hän oli hopealla 200 metrillä. Pikajuoksun suurmaa Yhdysvallat boikotoi kisoja.

BBC kertoi keskiviikkoiltana tutkivan journalismin ohjelmassaan Panoramassa, että Britannian olympiajoukkueen lääkäri antoi Wellsille Strombaa, joka on anabolinen steroidi stanotsololi.

Yksi BBC:n haastattelemista todistajista oli aikoinaan nauhoittanut joukkueen lääkärin Jimmy Ledinghamin kanssa käymänsä keskustelun.

Nauhalla Ledingham perustelee toimintaansa näin:

– Tein niin, koska tiesin helvetin hyvin, että kaveri viereisissä lähtötelineissä käytti aineita.

Keskustelun nauhoitti Wellsin kilpakumppani Drew McMaster, joka oli 1978 Kansainyhteisön kisoissa pikaviestikultaa juosseessa joukkueessa. 1995 McMaster kertoi itse käyttäneensä steroideja.

– Wells sai aineita kaikkialta, ei vain minulta... Kaikki tiesivät, että Wells käytti aineita, 1998 kuollut Ledingham sanoo vanhalla nauhalla.

Toisen todistajan mukaan Wells aloitti dopingaineiden käytön 1977.

Ledingham kertoo tietävänsä myös puolisen tusinaa muita, jotka käyttivät kiellettyjä aineita.

Allan Wells, 63, ei suostunut antamaan BBC:lle haastattelua. Sen sijaan hänen asianajajansa toimitti lausunnon.

– Allan Wells ei jäänyt koskaan kiinni dopingtestissä ja oli tiiviimmän testauksen kohde kuin kukaan muu siihen aikaan, asianajaja kirjoittaa.

Wells muistaa, että hänet testattiin kolme viikkoa ennen Moskovan kisoja Euroopassa käydyissä isoissa kisoissa.

Wells pitää BBC:n väitteitä järkyttävänä mustamaalauksena ja ilkeimmän luokan juoruiluna.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    7. 7

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    8. 8

      Kuva Helsingin Malminkartanosta: Pekkaniskan nosturiauto kaatui kyljelleen – kuljettaja jouduttiin vetämään hytistä

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. Näytä lisää