Nestori

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Seppo Räty ärähti hirmuheiton mittausskandaalista: ”Karsea moka järjestäjiltä!”

timanttiliiga
Timanttiliigan keihäskilpailu sai farssimaisia piirteitä sunnuntaina Birminghamissa.
Ensin Kenian Julius Yegon yli 90-metrin heitto hylättiin, kunnes se kuitenkin jälkikäteen - kisojen jo päätyttyä - hyväksyttiin. Yegon voittotulos 91,39 on ensimmäinen yli 90 metrin ylitys neljään vuoteen.

Kisajärjestäjät olivat vetäneet keihäänheiton sektoriviivan vain noin 89 metriin, vaikka esimerkiksi maailmantilaston ykköstulos oli 88,62, Suomen Tero Pitkämäellä. Yegon hirmuheittoa ei ensin mitattu, koska järjestäjät tulkitsivat silmämääräisesti sen painuneen sektorin ohi oikealta. Kaikki kuitenkin näkivät, että sektorin ylitys oli siinä ja siinä ja että se jätti tulkinnalle sijaa. Pian järjestäjät tutkivat heiton uudelleen, mutta tulkitsivat sen painuneen sektorin ohi.

Kunnes Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF yhtäkkiä hyväksyikin heiton sääntöjen mukaiseksi ja virallisti sen.

– Karsea moka järjestäjiltä! Totta kai sektorirullaa olisi pitänyt keriä kummallakin puolella kenttää 90-95 metriin asti, keihäslegenda Seppo Räty ärähtää.

– Ihmeellistä sähläämistä, vaikka kyse oli sentään Timanttiliigan osakilpailusta. Briteissäkin keppi on joskus lentänyt yli 90 metriä, joten tällainen touhu yllättää.

Rädyn mukaan tulkinnoille jää rajatapauksissa aina sijaa, jos sektorirajoja ei ole vedetty tarpeeksi pitkälle.

– Kentät eivät useimmiten ole tasaisia kuin pöydän päälliset. Niiden kaltevuudessa saattaa olla suuriakin poikkeamia. Eli kun sektoria sitten vedetään lisää vasta jälkikäteen, se ei välttämättä enää ole aivan suorassa linjassa.

Keihäänheiton MM-kultaa vuonna 1987 voittanut Räty muistaa muutamia vastaavanlaisia kisatilanteita.

– Varsinkin pienemmissä kisoissa tai junioreiden karkeloissa on tullut nähtyä, että sektorirajaa on jäänyt vetämättä kauas normaalista. Kerran nuorten kiekkokisoissa kaveri pamautti keskelle kenttää yli 60-metrisen kaaren, mutta heittoa ei mitattu, koska sektorirajat ylsivät vain 45-50 metriin, Räty kertoo.

– Heitot pitää aina mitata, ja jos jää epäselvyyksiä, ne pitää tarkistaa viimeistään kisan jälkeen.

– Hieno tulos Yegolta. Mutta jo oli aikakin, että joku pamauttaa yli 90-metrisen. Nykykepeillä pitäisi aina kentää lähelle ysikymppiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    7. 7

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää