Sampsa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Keihästaisto alkaa Turussa: ”Paras mies voittakoon”

YLEISURHEILU
Taistelu viimeisestä paikasta MM-keihäsjoukkueeseen käynnistyy Paavo Nurmi Gamesissa.
Alkukauden rykäisy 86,82 teki Ari Manniosta vahvan ehdokkaan Pekingin MM-joukkueeseen. Mutta niin on ollut aikaisemminkin, että Mannio on pitkään kiinni edustuspaikassa, kunnes tuloskäyrät kääntyvät valintoja kohden laskuun.

Vuoden 2012 jälkeen Mannion arvokisavalinta on jäänyt tuskallisen lähelle, kun ensiksi paikka Moskovan MM-kisoissa meni Teemu Wirkkalalle ja viime vuoden EM-keihään kolmas suomalaismies oli ennakko-odotuksista poiketen Lassi Etelätalo.

Kokemus on siis opettanut Manniolle, että paikka joukkueessa saattaa livetä käsistä vielä hetkeä ennen viimeisen mukaan lähtijän valintaa.

– En ole varmasti mukana vielä yhtään missään. Oma vika jos ei paikka irtoa, Mannio sanoo.

JOTTA paikka ei livahtaisi tällä kertaa, Mannion huippukuntoa on ajoitettu heinä-elokuulle, jolloin lopulliset keihäsvalinnat tehdään ja itse MM-kisat käydään. Suomen Urheiluliitto on linjannut, että valinnoissa huomioidaan 20.6.–10.8. välisenä aikana tehdyt tulokset.

Edellisestä kaudesta poiketen Mannio pidensi peruskuntokautta siirtämällä sitä kuukautta myöhemmäksi. Nyt kunto on ajoittunut paremmin kisakauteen, ja lehtimäkeläinen kuulostaa luottavaiselta.

– Tuntuu, että rytminmuutos on toiminut jo nyt, Mannio sanoo.

Jos kunnon ajoitus osuu kohdalleen, Manniolta voinee odottaa hänen tuoretta ennätystään 86,82 parempia heittoja.

– Mahdollista on, että lentää pidemmälle. Kropassa on tuntunut hyvältä ja kunto on nousemassa.

MANNIO on tehnyt töitä sen eteen, että tällä kaudella hän edustaisi Suomea Pekingissä ja menestyisi siellä. Hiljaisuuden rikkominen arvokisauralla olisi myös motivaation kannalta tärkeää.

– Totta kai, mutta eihän sille mitään voi, jos tarjolla on parempia äijiä, Mannio sanoo.

Mannio katsoi keväällä, että keihäsvalintoihin oli pitänyt jättää enemmän varaa kesälle, kun Tero Pitkämäki että Antti Ruuskanen valittiin jo talvella mukaan MM-joukkueeseen. Nyt jaossa on kuitenkin vain yksi paikka Pekingiin ja yksi kotiin jäävälle varamiehelle.

– Homma on nyt niin, että paras mies voittakoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää