Tatu, Daniel, Taneli

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Sade meinasi tehdä temput Suomen kuulamörssärille: ”Aika farssi”

Nuorten EM-yleisurheilu
Kolea ja sateinen sää vei Arttu Kankaan työnnöistä raaimman voiman kuulakarsinnoissa. Finaalipaikka irtosi silti.
Suomen kovimmaksi mitalitoivoksi alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa ennustettu Arttu Kangas sai niskaansa kylmää vettä, kun Tallinnan Kadriorgin stadionilla satoi hyistä vettä 15 asteen lämpötilassa.

– Aika farssi oli sään puolesta koko homma. Rinki oli liukas, Kangas sanoi karsinnan jälkeen.

Kangas työnsi 18,31 ja eteni karsinnan yhdeksäntenä finaaliin.

– Onneksi pääsin. Mitali on tavoite. Jos säätä ei huomioida, niin oma tekeminen tuntui ihan hyvältä. Jäi parannetavaa finaaliin, Kangas sanoi.

21-vuotias Kangas liittyi hallikaudella kahdenkympin kerhoon, kun hän työnsi tuloksen 20,09. Esimerkiksi viime vuonna vain muutama saman ikäluokan kuulantyöntäjä työnsi yli 20 metriä. Ulkoratakaudella Kangas on työntänyt 19,79.

– Koko ajan yritän työntää päälle 20. Olisihan se hienoa, jos finaalissa pystyisi siihen, Kangas sanoi.

Kankaan valmentaja Matti Yrjölä ehti jo pelätä pahinta, kun Kankaan työnnöt eivät meinanneet lähteä odotetunlaisesti.

– Pääasia kuitenkin, että mukana ollaan edelleen.

Yrjölä arvioi, että finaalissa kärki työntää päälle 19,50.

Karsintojen pisimmästä työnnöstä 19,16 vastasi Kroatian Filip Mihaljevic. Suomen Timo Kööpikkä oli ensimmäinen karsiutuja tuloksella 17,80.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    10. 10

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää