Laura

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Jos vuoden 1987 MM-huijaus oli härski, niin entäs tämä! Yleisurheilun haamutuloksesta 20 vuotta – ”Ensin tuli shokki, sitten suru”

Yleisurheilu
Kuubalainen Ivan Pedroso on hypännyt kaikkien aikojen pisimmän pituuskaaren ”sallituissa tuulioloissa” Italian Sestrieressä. Jokin ei ollut kuitenkaan kohdallaan.
Yleisurheiluihmiset muistavat vuoden 1987 Rooman MM-finaalin, jossa järjestäjät keplottelivat härskillä tavalla isäntämaan Giovanni Evangelistin pronssipaikalle. Huomenna on kulunut tasan 20 vuotta toisesta kuuluisasta sotkusta, jossa tällä kertaa kyse oli mitan sijaan tuulesta.

Kuuban Ivan Pedroso hyppäsi kuudennella kierroksella 8 metriä ja 96 senttiä pitkän hypyn, joka rikkoi Yhdysvaltain Mike Powellin Tokiossa 1991 hyppäämän maailmanennätyksen sentillä. Tulos syntyi erittäin sumuisassa kelissä, ja koko kisan ajan hyppypaikalla puhalsi raivoisa myötätuuli – 60 suorituksesta vain neljä syntyi sallituissa oloissa eli myötätuulen oltua maksimissaan kaksi metriä sekunnissa.

Katso video Pedroson huippuhypystä (YouTube).

Katsojien hämmästykseksi Pedroson haamuhypyssä tuulimittarin lukemaksi saatiin vain 1,2 metrin myötäinen. Pedroso julistettiin ME-mieheksi, mutta peli ei ollut kuitenkaan täysin selvä.

Sinitakkinen mies

Useat italialaislehdet nostivat asiasta haloon, sillä amatöörikuvaajan videonauhan perusteella herkän tuulimittarin toimintaa häirittiin. Myös Suomessa ME:n uutisointi oli varauksellista.

”Pedroson ennätystä saattaa vielä uhata se, että joutilaat toimitsijat seisoivat tuulimittarin edessä ennätyshypyn aikana, mikä saattoi vaikuttaa mittarin lukemiin,” Helsingin Sanomissa kirjoitettiin seuraavana päivänä.

Italialaislehti Corriere della Sera oli uutisoinnissaan suorasukaisempi: ”Onko kyse sabotaasista, mahdollisuudesta että tulos on järjestetty?”, lehti kysyi ja viittasi uutisessaan hämäräperäiseen sinitakkiseen mieheen.

Ratavirkailijana ollut Denis Morino kertoi Gazzetta Sportivalle, että hän ei ollut nähnyt ketään lähelläkään tuulimittaria Pedroson ennätyshypyn aikana. Morinon mukaan tuuli olisi myös hetkellisesti laantunut.

Ennätyksen menettänyt Powell ei halunnut spekuloida huhuja.

– Ensin tuli shokki, sitten suru. Yritin pitää kiinni itseluottamuksestani ja jouduin pohtimaan asiaa rationaalisesti. Nyt olen enemmänkin innoissani.

– En ollut siellä, mutta uskon tuohon pituuteen. Olen rehti mies. Ennätyksen saaminen takaisin on minulle hieno haaste, Powell kertoi New York Timesille.

Italian liitto ei tue ME:tä

Asian puinti jatkui Ruotsin Göteborgissa, missä kisattiin yleisurheilun MM-kilpailut 5.–13. elokuuta.

New York Times kertoi päivä ennen kisojen alkua, että tuulimittaria häirinnyt henkilö oli tunnistettu entiseksi seiväshyppääjäksi, silloiseksi valmentajaksi Luciano Gemelloksi. Asian vahvisti Italian yleisurheiluliiton tiedottaja Enrico Jacomini.

– Aina kun Pedroso meni hyppäämään, Gemello meni seisomaan puolen metrin päähän tuulimittarin eteen. Hän toisti tempun aina Pedroson hypyissä, ei kenenkään muun hyppääjän kohdalla, Jacomini kertoi New York Timesille.

– Puhuimme hänen kanssaan, ja Gemello kertoi, että hän oli erittäin kiinnostunut pituushypystä. Koska Pedroso oli maailman paras, muut eivät olleet kiinnostaneet häntä, Jacomini sanoi ja vahvisti, ettei Italian liitto suosittele ME:n ratifioimista Kansainväliselle yleisurheiluliitolle IAAF:lle.

Rangaistukset ja myönnytys

Tapaus ratkesi vasta marraskuun lopulla, kun Italian yleisurheiluliitto julkisti tutkintaraporttinsa. Pedroson 896 todettiin kelvottomaksi ja Gemello sekä kaksi ratavirkailijaa saivat tuntuvat rangaistukset. Gemellolle langetettiin elinikäinen toimitsijakielto ja Morino sekä toisena ratavirkailijana toiminut Paolo Gugliemi saivat kolmen vuoden pannan.

Pedroso sai kuitenkin pitää ME:stä palkintona luvatun Ferrarin urheiluauton.

Kesken ME-sotkun Pedroso pystyi keskittymään urheilemiseen ja voitti MM-kultaa ylivoimaiseen tyyliin tuloksella 870.

Tästä alkoi Pedroson valtakausi ulkoradoilla, sillä hän voitti myös kolme seuraavaa MM-kultaa. Vuosina 1993–2001 hänet kruunattiin sisäradoilla viisi kertaa peräkkäin maailmanmestariksi.

Faktaa miesten pituushypystä

10 PISINTÄ HYPPYÄ KAUTTA AIKAIN:
899 Mike Powell, USA (myötätuulta liikaa, + 4,4 metriä sekunnissa, sallittu max. + 2,0)
896 Ivan Pedroso, Kuuba (+ 1,2, hylätty toimitsijoiden häirittyä tuulimittaria)
895 Mike Powell, USA (+ 0,3, voimassa oleva ME)
895 Mike Powell, USA (+ 3,9)
891 Carl Lewis, USA (+ 3,0)
890 Bob Beamon, USA (+ 2,0)
890 Mike Powell, USA (+ 3,7)
889 Ivan Pedroso, Kuuba (+ 2,2, samassa kisassa kuin 896)
887 Carl Lewis, USA (- 0,2)
886 Robert Emmijan, Neuvostoliitto (+ 1,9)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    7. 7

      Juhani Tammisen tulevaisuus tv:n kiekkoasiantuntijana vaakalaudalla

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Eva Dahlgrenin koti ryöstettiin – varkaat veivät tavaraa miljoonan edestä

    10. 10

      Maapallon lämpöennätys jälleen murskaksi – vuosi 2016 oli lämpimin 136 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. Näytä lisää