Aslak

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Suomen nopeimmaksi pinkonut Myllymäki: ”Lopun sain tulla rennosti”

kalevan kisat
Ville Myllymäki pinkoi kaveriensa ja tuttujensa edessä 100 metrin Suomen mestariksi.
Satakuntalainen hölkkäsi maaliintulon jälkeen suoraan kunniakierroksen ja kiitteli "omiaan".

Kankaanpäästä kotoisin oleva, mutta Turussa nykyään asuva Myllymäki sai erinomaisen lähdön ja kiihdytti jo alussa karkuun Samuli Samuelssonilta ja Hannu Hämäläiseltä. Lopulta kello pysähtyi aikaan 10,39, mikä on urheilumarkkinointia opiskelevan nuoren miehen komea oma ennätys.

– Mestaruus on tärkeämpi asia, mutta kyllä tuo tuloskin lämmittää. Vielä on tosin matkaa siihen, minkä asetin tavoitteeksi ennen kauden alkua. Toivon mukaan vielä tällä kaudella tulisi sellainen 10,2-alkuinen aika, Myllymäki sanoi.

Jo aamupäivän alkuerien jälkeen Myllymäki tunsi, että kropassa on aineksia kultajuoksuun. Tosin muitakin kandidaatteja korkeimmalle korokkeelle. Jonathan Åstrand pullahti kuitenkin ulos varaslähdön takia ja Samuelssonin juoksusta lähti paras terä heikossa startissa.

– Kiihdytys sujui hyvin ja oikeassa kulmassa. Lopun sain sitten tulla rennosti.

Hopeaa napannut Samuelsson myönsi rehdisti hävinneensä paremmalleen.

– Hyvä sijoitus, ei minulla ole hopeaa ennestöään. Tosi hyvä juoksu Villeltä ja kova aika.

Samuelsson myönsi, että pieni jännitys pisteli vatsassa ennen loppukilpailua.

– Olihan sitä, koska tiesin, että mitali on saatavissa. Lähtö oli minulta tosi huono, siihen se vähän tyssäsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    9. 9

      Naisten pikkuhousut yllättivät Ristomatti Hakolan kesken MM-finaalin – ”Ehdin lukea niissä olleen viestin”

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. Näytä lisää