Niko, Niklas, Niilo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Urheilumuisto: Lillakin karvas kohtalo EM-kisoissa 1982 – antoi kisan jälkeen voittajasta kovan lausunnon

Yleisurheilu
Anna Verouli riuhtaisi kultaa Ateenan olympiastadionilla 1982. Pari vuotta myöhemmin hän kärysi dopingista.
Kreikkalaiset rakastavat urheilusankareitaan. Se kävi ilmi yleisurheilun EM-kisoissa 1982. Ateenan olympiastadion myytiin loppuun kisapäivänä, jolloin ratkaistiin naisten keihäskulta.

Voittoa oli tavoittelemassa Suomikin. Tiina Lillak oli aikaisemmin samana vuonna viskonut ME:n 72,40 ja kuului suosikkeihin.

Kreikan naiset olivat kuitenkin liian kovia. Anna Verouli hullaannutti katsojat voittamalla Euroopan mestaruuden tuloksella 70,02. Sofia Sakorafa täydensi isäntämaan menestyksen ottamalla pronssia.

Lillakin karvas osa oli jäädä neljänneksi tuloksella 66,26. Kilpailun jälkeen olin yksi suomalaistoimittajista, joka piiritti Suomen yleisurheilun uutta keulakuvaa stadionin uumenissa. Kotikatsomo kannusti omiaan villisti ja häiritsi vieraiden suoritusta.

Tiinalta kysyttiin, mitä mieltä hän oli voittajasta.

– Edustaa kolmatta sukupuolta, Lillak sanoi viileästi.

Los Angelesin olympiakisoissa 1984 Verouli kärähti nandrolonista. Kreikkalainen palasi kilpailukieltonsa jälkeen lajinsa pariin, mutta mainetta tuli sen jälkeen enää Välimeren kisoista. Olympiakisoissa Verouli ei läpäissyt 1988 eikä 1992 enää karsintaa.

Lillak ei masentunut nelossijastaan.

– Ateenan EM oli alkunperinkin vain välitavoite. Päätavoite oli asetettu menestymiseen Helsingissä ensi vuonna. Ja ensi vuonna tulee uusi maailmanennätys ja sen heitän minä, hän sanoi.

Sanat olivat profeetalliset. Lillak otti 1983 ME:n taas itselleen tuloksella 74,76. Hän ei hävinnyt 1983 yhtään kisaa ja kruunasi vuotensa maailmanmestaruudella kotiyleisön edessä Helsingissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    7. 7

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    10. 10

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää