Ilmari, Ilmo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Huonoja uutisia Pitkämäelle ja Ruuskaselle: uusi yleisurheilupomo ajaa dramaattista muutosta

Yleisurheilu
Sebastian Coe haluaa vähentää hyppääjien ja heittäjien yrityksiä.
Suomalaisilla keihäänheittäjillä on kultainen historia viidenneltä ja varsinkin kuudennelta heittokierrokselta. Tiina Lillak, Seppo Räty ja Tero Pitkämäki ovat kaikki sinetöineet maailmanmestaruuden viimeisellä heitolla. Nykyheittäjistä myös Antti Ruuskanen tunnetaan erinomaisena venyjänä etenkin viimeisellä kierroksella.

On kuitenkin mahdollista, että viides ja kuudes kierros ovat pian historiaa kenttälajeissa. Kansainvälisen yleisurheiluliiton Iaaf:n vastavalittu puheenjohtaja Sebastian Coe on jo pitkään kannattanut heitto- ja hyppykierrosten vähentämistä.

Coe ei ole vielä ottanut kantaa asiaan puheenjohtajana, mutta entinen huippujuoksija on jo vuosien ajan kannattanut siirtymistä heitoissa ja hypyissä nykyisestä kuuden yrityksen mallista neljän yrityksen malliin.

Keihäässä tämä tarkoittaisi sitä, että nykyinen kuuden heiton malli (3+3) korvattaisiin neljän heiton mallilla (2+2). Heikoimpien heittäjien kisaurakka jäisi kahteen ja parhaidenkin neljään heittoon. Seipäässä ja korkeudessa urheilijoille sallittaisiin enää kaksi yritystä yhtä korkeutta kohti.

Soulissa olympiakultaa kuudennella heitollaan voittanut Tapio Korjus ei innostu heittojen vähentämisestä.

– Parhaat tulokset nähdään monesti vasta viidennellä ja kuudennella kierroksella. Se on ihan fysiologinen juttu. Herkässä lajissa kroppa heräilee kunnolla vasta muutaman suorituksen jälkeen, Korjus sanoo.

Kenttälajien yritysten vähentämistä on ehdotettu ennenkin. Ehdotusten motivaationa on lajien muuttaminen tv-ystävällisemmiksi. Korjus ei kuitenkaan usko heittojen vähentämisen tässä juuri auttavan.

– Sillä ei aikataulullisesti hirveästi voiteta. Tuloksenteon ja urheilijan suorituskyvyn ulosmittaamisen kannalta ero on sen sijaan suuri, Kuortaneen urheiluopiston rehtorina nykyään toimiva Korjus toteaa.

Keihään suomalaiset maailmanmestarit ja olympiavoittajat 1980-2014 ja voittotuloksen heittokierros:

1983 Tiina Lillak 6.
1984 Arto Härkönen 4.
1987 Seppo Räty 6.
1988 Tapio Korjus 6.
1991 Kimmo Kinnunen 1.
1996 Heli Rantanen 1.
1999 Aki Parviainen 5.
2007 Tero Pitkämäki 6.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    6. 6

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    6. Näytä lisää