Matti, Matias

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Lähes 400 000 urheilijan yleisurheilutilastot löytyvät yllättävästä paikasta – kaksikerroksisesta kaarinalaisesta talosta

Yleisurheilu
Juhani ja Mirko Jalavan yritys Tilastopaja Oy kasaa yleisurheilutilastoja ympäri maailmaa.
Kaksikerroksisen talon alakertaan on ladottu hyllymetreittäin kirjoja, vihkoja, lehtiä ja lehtisiä. Niiden kansia koristavat monet nykyiset ja lukuisat takavuosilta tutut yleisurheiluhahmot. Monien opusten sisäsivuilla ei kuvilla kerskailla. Ne ovat täynnä nimiä ja numeroita, paremmuusjärjestykseen ladottuna.

Juhani Jalava, suomalaisen yleisurheilutilastoinnin grand old man, sukkuloi tottuneesti hyllyjen väleissä. Sieltä hän kaivoi muutama viikko sitten vastauksen erään 80-luvulla keihäänheitossa kansallisella tasolla kilpailleen miehen kysymykseen.

– Mies muisteli, että oli heittänyt tuloksen myös uudella keihäsmallilla, mutta ei ollut sitä mistään löytänyt. Vanhasta Kymen piirin tilastoista tuo tulos kuitenkin selvisi, Jalava kertoo.

Se ja lukuisat muut paperille painetut tai kopioidut harvinaisuudet on lajiteltu Suomen Yleisurheiluarkistoon Kaarinan Littoisiin, vanhan urheilukentän kupeeseen. Samoissa tiloissa toimii myös Tilastopaja Oy, joka hoitaa sekä suomalaisten että kansainvälisten yleisurheilukilpailujen numerorallia. Nykyään kaikki hoituu verkon välityksellä, mutta toista se oli silloin, kun yritys 90-luvun alussa aloitti.

– Ei ollut silloin nettiä. Kopiokoneella ja postin välityksellä toimittiin, Jalava muistelee.

Käytännössä Tilastopaja on kahden miehen yritys, isän ja pojan. Toki mukana on nykyään muutama muukin, mutta Juhani ja Mirko Jalava hommaa Yleisurheiluarkiston yläkerrassa, vierekkäisillä koneilla pyörittävät.

– Mirko on nyt Kiinassa. Meillä on sellainen työnjako, että hän hoitaa ulkomaan kisojen tilastot ja minä nämä kotimaiset.

Tilastopajan urheilijakannassa on yli 130 000 suomalaisurheilijaa ja siihen päälle tuplamäärä ulkomaalaisia. Suomen Urheiluliitto ja Euroopan Yleisurheiluliitto ovat Tilastopajan suurimmat asiakkaat. Pekingin MM-kisoissa Mirko on kuitenkin Kansainvälisen Yleisurheiluliiton palkallisena.

– Mirko kiinnostui näistä tilastoista 80-luvun alussa. 10-vuotiaana hän teki vuonna 1984 ikäistensä Suomen tilaston. Sitten tulikin aika monta vuotta taukoa, kun koripallo vei pojan ajan. Vuonna 1993 hän alkoi tehdä tätä ammattimaisesti. Ei mennyt opiskelemaan, eikä käynyt kursseja vaan opiskeli kaiken itse, tietojenkäsittelystä alkaen.

Juhani Jalava on laittanut nimiä ja numeroita järjestykseen jo vuosikymmeniä. Jalava oli ensimmäisen kerran tekemässä SUL:n vuosittaista tilastokirjaa jo 1970-luvulla. Lähellä oli, että sen tekeminen olisi loppunut keväällä 1982. SUL:n toimitusjohtaja, Lasse Virenin neljään olympiavoittoon valmentanut Rolf Haikkola koki, että tilastojen kasaaminen oli turha taloudellinen kuluerä.

– Keväällä minulle sanottiin, ettei näitä tarvitse enää tehdä. Samana syksynä pyydettiin kuitenkin takaisin, Jalava naurahtaa.

Monen suomalaisen yleisurheiluihmisen mielestä onneksi pyydettiin. Tilastot ovat lajin suola, joka antaa kisojen seuraamiseen lisää makua ja kasvattaa mielenkiintoa. Tilastopajalla on tällä hetkellä muutama tuhat maksullista palvelua käyttävää tilaajaa ympäri maailman. Heille lähtee ahmittavaa lähes joka päivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

    6. 6

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu – YK luokitellut joukkotuhoaseeksi

    7. 7

      Helena Ahti-Hallberg puolustaa julmaa ulkonäkökritiikkiä saanutta Hanna Sumaria – viesti yli 50-vuotiaille: Älkää verhotko vartaloanne!

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    10. 10

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

    6. Näytä lisää