Tuija, Tuire, Vanessa

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

95 on nyt 293! Grafiikka paljastaa dramaattisen muutoksen – näin Suomi on menettänyt asemansa keihäsmahtina

Yleisurheilu
Valhe, emävalhe, tilasto? Ei aina.
Oheisessa grafiikassa näkyvä 20 vuoden data todistaa, että suomalaisten osuus miesten keihään huipulla on pudonnut selvästi. Ei-eurooppalaisten määrä on kasvanut samassa suhteessa.

1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Suomi oli selvä ykkönen. Kymmenen parhaan joukossa oli usein neljäkin suomalaista. 1981 Pentti Sinersaari, Arto Härkönen, Seppo Hovinen ja Esa Utriainen heittivät kaikki yli 90 metriä ja olivat maailmantilastossa sijoilla 2, 3, 5 ja 6.

Vuonna 1973 maailman 13 parhaasta peräti kuusi oli suomalaisia. Arvokisoihin oli tunkua.

Ei-eurooppalaiset huippuheittäjät olivat vielä 1960-luvulla yleensä jenkkiyliopistojen nuorukaisia. Hiljalleen 80 metrin ylittäjiin liittyi kanadalaisia ja eteläafrikkalaisia, valkoihoisia kavereita hekin.

Ensimmäinen ei-jenkki MM-mitaleilla oli vuoden 1997 mestari, eteläafrikkalainen Marius Corbett. Tummaihoinen heittäjä saatiin pallille vasta vuonna 2009, kun Kuuban Guillermo Martínez heitti hopeaa.

Muutos ei ole ollut järkyttävän nopeaa, mutta suunta on selvä.

Tänä vuonna Suomen 20:nneksi paras heittäjä on maailmanlistalla sijalla 293. Vuonna 1995 vastaava sija oli 95 – tuo 76,38 heittänyt teinipoika oli muuten Imatran Urheilijoiden Petteri Piironen, jonka valmennettavat Kenian Julius Yego ja Egyptin Ihab Abdelrahman ottivat Pekingissä kaksoisvoiton.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Humalainen pakettiautokuski häiriköi ihmisiä Lahdessa

    4. 4

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    7. 7

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Humalainen pakettiautokuski häiriköi ihmisiä Lahdessa

    4. 4

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. Näytä lisää