Anna, Anne, Anu

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Yleisurheilun dopingskandaali – tutkija muistelee blogissaan suomalaislehden kovaa väitettä supertähdestä vuodelta 1983

YLEISURHEILU
Viime kuukausina valtavaan ryöpytykseen joutuneen IAAF:n puheenjohtajan Sebastian Coen menneisyydestä paljastuu mielenkiintoisia anekdootteja.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto on parhaillaan järjestön yli satavuotisen historian pahimmassa kriisissä. Brittilehdet Daily Mail ja The Times sekä saksalaisen ARD-kanavan esittämä dokumentti ovat paljastaneet heinäkuusta 2013 lähtien maailman yleisurheiluvalioiden dopingtapauksista. Marraskuussa 2015 Maailman antidopingtoimiston asettama itsenäinen komissio julkaisi raportin, jossa paljastettiin Venäjän yleisurheiluun pesiytynyttä laajaa dopingaineiden ja -metodien käyttöä. Torstaina kanadalaisen Dick Poundin johtama komissio julkaisi raporttinsa jälkimmäisen osan, jossa kerrotaan IAAF:n johdon peitelleen lajin dopingtapauksia.

IAAF:n puheenjohtajana viime kesään asti toimineen senegalilaisen Lamine Diackin toimia tutkii myös Ranskan poliisi. Poundin raportti ei suoranaisesti tuomitse Diackin seuraajaa Sebastian Coeta, mutta sen sivuilla ihmetellään saattoiko järjestön varapuheenjohtajana Diackin kaudella toiminut englantilainen olla tietämätön dopingtapausten peittelystä. Viimeksi perjantaina The Independent -lehti kysyi pääkirjoituksessaan, oliko Lord Coe IAAF:n johtoportaassa ainoa ihminen, jolla ei ollut käsitystä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Lehden mukaan se oli mahdotonta, ja Independentin mielestä Coen pitäisi erota puheenjohtajan paikalta.

Coe on entinen keskimatkojen juoksija ja kaksinkertainen olympiavoittaja. Urheilu-uransa aikana hän tuomitsi tiukasti dopingin käytön ja vaati rangaistusten koventamista. Coe piti urheilijoiden puheenvuoron Kansainvälisen olympiakomitean kongressissa Baden Badenissa 1981. Silloin hän vaati elinikäistä kilpailukieltoa dopingista kärynneille urheilijoille, heidän valmentajilleen ja lääkäreilleen.

Yllättävä väite Coen poissaolosta

Coe ei itse antanut positiivista dopingnäytettä, eikä hänen suuntaansa ole esitetty vakavia syytöksiä kiellettyjen aineiden tai metodien käytöstä. Ainakin yksi poikkeus löytyy. Coe jäi viime hetkellä sivuun elokuussa 1983 Helsingissä järjestetyistä yleisurheilun ensimmäisistä MM-kisoista. Syyksi kerrottiin imusolmuketulehdus.

Helsingin kisojen aikana (13.8.1983) Iltalehti julkaisi uutisen otsikolla ”Doping piti Coen kotona”. Lehti oli ollut yhteydessä ”brittien joukkueen sisäpiiriin kuuluvan” henkilön kanssa. Lähteen mukaan ”Seb ei yksinkertaisesti päässyt maamme omasta dopingtestistä läpi”. Asian toi hiljattain esille tutkija Erkki Vettenniemi idrottsforum.org -sivustolle kirjoittamassa blogissaan.

Iltalehden uutisen mukaan Coen kesä oli ollut vaikea ja hän oli hävinnyt yllättävän monta kilpailua. Iltalehden uutisen mukaan ”Coelle tiettävästi tehtiin verenvaihto, mutta se ei onnistunut”. Toimenpiteen seuraukset näkyivät uutisen mukaan oletettua pidempään. ”Vääriä lääkeaineita löytyi liikaa vielä juuri kun Englannin joukkuetta alettiin lopullisesti kasata”, Iltalehti jatkoi.

Uutisessa ei tyydytty epäilemään vain englantilaisjuoksijaa. Artikkelissa arvaillaan usean neuvostoliittolaisen urheilijan jääneen sivuun joukkueesta kesällä 1983, koska maan oma testausjärjestelmä oli tuottanut positiivisia näytteitä. Myös suomalaiset saivat osansa. ”Hormonit ja dopingit näkyvät nykypäivän yleisurheilussa kaikkialla. Hyvin mm. suomalaisten keihäsmiesten edesottamuksissa”, Iltalehti kirjoitti ja tarkensi asiaa. ”Kisoihin valitut eivät voi vahvistaa itseään ja tulos hehkui valitettavasti jälleen olympiastadionin valotaululla.”

Paras suomalainen mieskeihäänheittäjä sijoittui Helsingin kisoissa 1983 kymmenenneksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. 6

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    7. 7

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    8. 8

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    9. 9

      Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    6. Näytä lisää