Sebastian

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Kovan SE-tuloksen 30 vuotta sitten tehneelle naiselle soitellaan yhä – näin paljon nousi penkistä

Yleisurheilu
Naisten kuulantyönnön sisäratojen Suomen ennätykselle ei näy uhkaajia.
Tänään on kulunut tasan 30 vuotta siitä, kun Asta Ovaska työnsi kuudenneksi EM-hallikisoissa Madridissa tuloksella 17,84.

– Joku maa puuttui varmasti, kun sijoituin noin korkealle. Muistan nähneeni otsikoita, joissa tulostani hehkutettiin. Jokin suomalaislehti taisi käyttää otsikkoa ”Kesän jokeri?”, 52-vuotias Ovaska muistelee 30 vuoden takaisia tapahtumia.

Vastaavat tulokset ovat suomalaistyöntäjille nykyisin kaukainen unelma. 2000-luvulla lähimmäksi on päässyt Anna Rauhala, joka työnsi 16 vuotta sitten 16,51. 2010-luvulla 15,50 metriä on rikkoutunut vain kerran.

Vaikka ero sisäratojen SE:hen on valtava, Ovaska uskoo, ettei hänen ennätyksensä säily seuraavaa 30:a vuotta.

– Ei herranjumala. Älä edes puhu, että siinä menisi noin pitkään. Toivon sydämestäni, että lajin pariin päätyy pitkiä naisia. Minun aikanani meitä oli paljon yli 180-senttisiä, rotevarakenteisia työntäjiä. Se vain on fakta, että tässä lajissa pituudesta on valtava etu – ja pitkistä työntäjistä meillä on ollut nyt pulaa.

Lähtötason merkitys

17,84 ei jäänyt Ovaskan uran parhaaksi työnnöksi, sillä ulkoradoilla neljän kilon rautapallo lensi hänen kädestään aina 18,57:ään.

Ovaska korostaa omissa tuloksissaan jo nuorena hankittuja voimatasoja, jotka kuuden sisaruksen kanssa hankittiin pelto- ja karjatöissä Ruotsinpyhtäällä.

– Maalaistalon tyttärenä olen pienestä asti tehnyt ruumiillista työtä. Voimatasoissa lähtöarvot ovat olleet aivan toista kuin monella nykynuorella.

– Traktorin rattiin hypättiin jo ennen kuin jalat ylsivät polkimille. Siinä jonkun sylissä pääsin kääntämään rattia. Jokainen teki voimiensa mukaan töitä, sen mukaan mitä pystyi, Ovaska muistelee.


Kuulantyöntö tuli Ovaskalle tutuksi jo 7-vuotiaana maatilan pihalla.

– Isä ja hänen veljensä tykkäsivät kilpailla. Heillä oli käytössään vanha moukari, koska muistan siinä olleen reiän. Se painoi noin viisi kiloa, ja työnsin sitä ensi kertaa kaksinkäsin ihan pikkulapsena. Tosin eihän se mihinkään lentänyt.

Naisten kuula ei paljon painanut

Kun lajiin panostaminen tuli ajankohtaiseksi, Ovaskalle ei tuottanut ongelmia siirtyä neljän kilon rautapalloon.

– Eihän se ollut minulle koskaan sillä tavalla painava, koska olin naiseksi yllättävän vahva.

Voimatasot herättivät huomiota myös saleilla. Esimerkkinä Ovaska mainitsee kohtaamisen sveitsiläisen kuulahirmun, 22,75 työntäneen Werner Günthörin kanssa.

– Hän katseli penkkipunnerrustani ja kysyi, paljonko sä työnnät kuulaa. Vastasin, että 18 metriä, mihin hän hämmästeli, että ”niin vähänkö?”.

– Aina välillä tulee edelleen soittoja, kun jotkut ovat lyöneet vetoa penkkipunnerrustuloksestani. No, 137,5 kiloa minä nostin. Syväkyykystä tulokseni oli 200 kiloa.

Omaksi heikkoudekseen Ovaska mainitsee jalkatyön.

– Annoin tasoitusta kimmoisuudessa ja tekniikassa, koska jalat tuppasivat jäämään jälkeen, ja tein työnnön liiaksi pelkällä kädellä. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt tehdä loikkaharjoituksia.

Koulutus pilasi urheilu-uran

Ovaskan uran paras kausi oli kesä 1989, jolloin hän työnsi ulkorata-SE:n 18,57. Syksyllä alkaneet opinnot pilasivat kuitenkin hermotuksen, ja ura oli taputeltu.

– Aloitin Kuortaneella urheiluhierojakoulun, mikä ei sopinut lainkaan yhteen kuulantyönnön kanssa. Se vei hermotuksen jaloista ja käsistä, minkä jälkeen kuula ei lentänyt enää yhtään mihinkään. Mutta kun koulu oli jo aloitettu, niin ei sitä kehdannut lopettaakaan.

Ovaska uskoo, että parhaimmillaan hän olisi voinut rikkoa 19 metrin rajan.

– Se olisi omalla kohdalla ollut mahdollisuuksien rajoissa – näin niin kuin rehellisellä työllä.

– Rehellisyyden nimissä aika monella oli erilaista ruisleipää kuin minulla. Mutta jos kiinni ei ole jäänyt, niin turha on syyttää, myöhemmin leipuriyrittäjänä toiminut Ovaska toteaa.

Esimerkiksi hän nostaa ME-naisen Natalia Lisovskajan, jonka ME-tulosta 22,63 pidetään maailmalla lähes mahdottomana lyötäväksi.

– Kehityimme Natalian kanssa samaa tahtia aina 18-vuotiaiksi asti. Sitten hän paransi reilussa vuodessa yli kolme metriä, kun minä taas kehityin noin 40 senttiä. Ehkä hänellä vain osui kaikki kohdalleen, mutta ainahan se herättää kysymyksiä, Ovaska naurahtaa.


Leikkaus edessä

Nykyisin kirjanpitäjänä Kuusamossa työskentelevä Ovaska uskoo, että elokuussa Rio de Janeirossa olympiakultaan vaaditaan 21 metrin työntöä. Voittajasuosikikseen hän nimeää Uuden-Seelannin Valerie Adamsin, joka on viime vuosina kärsinyt pahoista loukkaantumisista.

– MM-hallikisoissa hän ei vakuuttanut, mutta mikäli toipuminen menee suunnitellusti, hän on joka tapauksessa vaikea lyötävä Riossa.

Ovaska kertoo myös, että oma terveys on ollut koetuksella. Ensi viikolla hän matkustaa Ouluun leikkaukseen. Syynä on selkäydinkanavassa oleva ahtauma.

– Mitään pullistumia ei pitäisi olla. Ilmeisesti siellä kasvaa jotain sidekudosta, joka aiheuttaa ahtauman. Lääkäritkään eivät oikein osanneet sanoa, mikä sen aiheuttaa. Leikata kuitenkin pitää, muuten olisi halvaantumisvaara.

– Kyseessä on kuulemma rutiinileikkaus. Toivottavasti lääkäri on hyvin tarkkakätinen, Ovaska naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää