Enni, Enna, Eini

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Raju ruokamyrkytys vei suomalaishyppääjän sentit: ”Tuntui, että joudun opettelemaan kävelemään uudelleen”

Yleisurheilu
Kolmiloikkaaja Mäkelän tärkein tavoite Paavo Nurmen kisoissa on saada hypyn kaikki osa-alueet kohdilleen.
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän, 23, kevät ei ole sujunut aivan toivotulla tavalla. Toukokuussa Italian Formiassa hyppy kantoi parhaimmillaan 13,91, mutta viimeisin, Jyväskylässä 22.6. hypätty kisa päättyi tulokseen 13,56.

Se oli pettymys Mäkelälle, joka leiskautti maaliskuussa Portlandin halli-MM-kisoissa tuloksen 14,07.

Orimattilan Jymyä edustava urheilija ei kuitenkaan ole huolissaan, sillä syynä heikkoon tulokseen ei ollut vamma tai tekniikkavirhe.

– Palasin kesäkuun alussa Espanjasta, jossa olin kilpailemassa. Sain ilmeisesti lentokenttäruoasta jonkin bakteerin, ja olin kolme päivää ruokamyrkytyksen kourissa, Mäkelä kertoo Ilta-Sanomille.

– Sen jälkeen tuntui, että joudun opettelemaan uudelleen kävelemäänkin.

Kevät ja alkukesä ovat olleet muutenkin uuden opettelua. EM- ja olympiakisapaikan lunastaneen Mäkelän ja hänen kaksivuotisen valmentajansa Markku Leppäsen yhteistyö päättyi huhtikuun alussa, ja puikkoihin astui Suomen Urheiluliiton pituushypyn -ja kolmiloikan lajivalmentaja Suren Ghazaryan.

– Muutoksia on ollut paljon, ja edelleen päivittäin treeneissä tulee uusia juttuja. Sekin vaikuttaa, että vaihto tapahtui niin nopeasti. Siirryimme suoraan kilpailukauteen valmistavaan vaiheeseen ja sitten kilpailukauteen. Yhteinen treenausvaihe jäi siis pois, Mäkelä miettii.

– Olen kuitenkin tosi tyytyväinen. Olemme tunteneet kaksi vuotta, joten meillä on hyvä yhteisymmärrys.

Askelparin verran lisää vauhtia

Suurin muutos on ollut siirtyminen 16 vauhtiaskeleesta 18:aan. Mäkelä testasi sitä Saksan Dessaussa toukokuun lopussa, jolloin tulos oli lupauksia antava 13,81.

– Jyväskylässä menin puolella vauhdilla, koska emme sairastumisen takia ehtineet juuri harjoitella iskutusta.

Tänään Paavo Nurmen kisoissa Turussa Mäkelä aikoo palata 18 askeleen vauhtiin. Hyvää tulostakin tärkeämpää olisi saada tekniset osa-alueet kohdilleen.

– Jotkut asiat toimivat treeneissä todella hyvin, mutta eivät vielä kisoissa. Viimeisen loikan asento ja ilmaliikkuvuus pitäisi saada kohdilleen, samoin maakontaktin pitävyys. Se meinaa mennä vähän läpi, Mäkelä miettii.

Mäkelä arvostaa Paavo Nurmen kisat korkealle kalenterissaan.

– Mielestäni kilpailu on tärkeä koko Suomelle. On hienoa, että saamme tänne isoja kansainvälisiä kisoja, joissa on hyvä tunnelma. Tämä on minulle viimeinen valmistava kisa ennen Amsterdamin EM-kisoja, joten olisi tärkeää saada onnistuneita hyppyjä.

Mäkelän kovin kirittäjä Turussa on Dominikaanisen tasavallan Ana José Tima, jonka hyppy on kantanut tällä kaudella 14,22. Heti perässä tulee Iso-Britannian Laura Samuel tuloksella 14,09.

– Lähden haastamaan heitä positiivisella mielellä. Toivottavasti saadaan näyttävä kilpailu, Mäkelä miettii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. 6

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    7. 7

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    8. 8

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    9. 9

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    10. 10

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. Näytä lisää