Henri, Henna, Heikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Antti Ruuskasen vastoinkäymiset jatkuvat – ”Kyllähän tämä aikamoista säätämistä on ollut”

Yleisurheilu
Antti Ruuskasen valmistautuminen Rio de Janeiron olympialaisiin ei ole sujunut toivotulla tavalla.
Antti Ruuskanen ja valmentaja Jarmo Hirvonen lähtivät olympiavuoteen selvällä suunnitelmalla: kausi aloitetaan vasta kesäkuun puolivälissä, jotta rasitus ei käy liian kovaksi kaksien arvokisojen ulkoratakautena.

Kolmella valmistavalla kisalla Ruuskanen, 32, pääsi jo huippukuntoon. Amsterdamin EM-karsinnassa keihäs lensi jo 88,23.

Seuraavana päivänä heitetyssä loppukilpailussa Ruuskanen jätti kuitenkin leikin kesken neljännen kierroksen jälkeen kylkivamman takia.

Suomeen palattuaan Ruuskanen kävi tarkemmissa tutkimuksissa.

– Magneettikuvista löytyi pieni repeämä sekä reiden lähentäjästä että leveästä selkälihaksesta, Ruuskasen valmentaja Jarmo Hirvonen kertoi Ilta-Sanomille.

Vammat eivät uhkaa Ruuskasen olympiamatkaa, mutta Pielaveden Sammon heittäjälle lisää harmia toi sairastuminen.

– Antti sai vatsataudin heti EM-kisojen jälkeen.

– Tänään on kuulemma ollut jo parempi päivä. Pariin päivään hän ei ole enää oksennellut, Hirvonen sanoi.

Valmentajan mukaan Ruuskanen ei ole pystynyt tekemään mitään harjoituksia EM-kisojen jälkeen. Mikäli neljän vuoden takainen olympiapronssimitalisti kuntoutuu toivotussa aikataulussa, Hirvonen kertoo harjoituskentän kutsuvan loppuviikosta Tanhuvaarassa.

– Kyllähän tämä aikamoista säätämistä on ollut. Nyt odotellaan. Jos tällä viikolla päästään harjoittelemaan, niin silloin ollaan vielä aikataulussa. Mitään ei ole vielä menetetty. Neljä vuotta sitten Antilla oli keuhkokuume EM-kisojen aikaan, mutta olympialaisissa hän oli sitten jo aika hyvällä tasolla, Hirvonen sanoi.

– Antti on positiivisella mielellä. Kunhan vammat saadaan pois päiväjärjestyksestä, niin eiköhän se kunto löydy. Pohjat ovat vahvat, joten vähästä ei hätkähdetä.

Ruuskanen ei heitä ensi viikonloppuna Oulussa järjestettävissä Kalevan kisoissa. Hän lähtee muun keihäsjoukkueen tavoin Brasiliaan valmistautumisleirille 1. elokuuta.

Olympialaiset alkavat Rio de Janeirossa 5. elokuuta, ja yleisurheilijat pääsevät vauhtiin 12. päivä. Miesten keihään karsinta heitetään Suomen aikaa torstaina 18. päivä aamuyöstä kello 2.30. Finaali alkaa kolme päivää myöhemmin sunnuntaiaamuna kello 2.55.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Vihannesten muovitarroja korvataan lasermerkinnällä – brittikauppa törmäsi erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. Näytä lisää