Selma

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Wilma Murto toi Suomelle MM-mitalin!

Seiväshyppy
18-vuotias seiväshyppääjä otti pronssia 19-vuotiaiden MM-kisoissa Puolassa.
Wilma Murto,18, toi torstaina Suomelle MM-pronssia 19-vuotiaiden MM-kisoissa Puolan Bydgoszczissa.

Hyppyurakkansa 430:sta aloittanut Murto ylitti avauskorkeuden ensimmäisellään. Seuraava korkeus 440 meni hieman onnekkaastikin kolmannella yrityksellä, mikä varmisti Murrolle mitalin.

MM-kultaa hakeneen suomalaisen seuraavat yritykset eivät kuitenkaan enää tuottaneet toivottua tulosta, joten kisan voittaja, Sveitsin Angelica Moser ja korkeuden 440 ensimmäisellään ylittänyt Venezuelan Robeilys Peinado pysyivät Murron edellä.

Moserin voittotulos oli lopulta 455.

Nuorten MM-kisat olivat alle 20-vuotiaiden maailmanennätystä 471 hallussaan pitävän Murron kauden päätavoite.

– Nyt oli vaikeuksia saada hyppy jatkumaan. Yksikään hyppy ei tänään tuntunut siltä kuin mitä se on parhaimmillaan. Kolmannessa yrityksessä 440:stä rima oli erittäin lähellä pudota, mutta ei pudonnut. Se pelasti päivän, Murto kommentoi suoritustaan Urheiluliiton tiedotteessa.

– Kauhea nälkä sinne Rioon jäi, vaikka eiväthän nämä kauden kaksi arvokisaa ole huonosti menneet, Murto sanoi viitaten myös Amsterdamin EM-kisoihin, joissa hän sijoittui seitsemänneksi tuloksella 445.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    9. 9

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    10. 10

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. Näytä lisää