Jutta

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Venäjän dopingvuotajan yhteystiedot hakkeroitiin – koko perhe joutuu muuttamaan

Rio 2016
Hakkerit murtautuivat Wadan tietokantaan.
Kansainvälinen antidopingtoimisto Wada on vahvistanut, että hakkerit ovat murtautuneet sen Adams-järjestelmän tietokantaan.

Wadan mukaan murtautujat ovat pyrkineet pääsemään käsiksi venäläisen 800 metrin juoksijan Julia Stepanovan tietoihin.

Stepanova ja hänen Venäjän antidopingkomiteassa aiemmin työskennellyt aviomiehensä Vitali Stepanov paljastivat Venäjän valtion systemaattisen dopingohjelman saksalaiselle ARD-televisiokanavalle. Myöhemmin he olivat keskeisiä tiedonantajia Wadan selvityksissä, jotka johtivat siihen, että maan yleisurheilijat suljettiin olympialaisista ja myös lukuisia muiden lajien venäläisurheilijoita on suljettu Rion kisoista.

Adams on Wadan ylläpitämä järjestelmä, johon dopingtestauksen alaiset urheilijat kirjaavat yhteystietonsa ja kulloisenkin olinpaikkansa, jotta testaajat voivat halutessaan tulla tekemään yllätystestejä.

Wadan mukaan osa järjestelmässä mukana olevista urheilijoista on saanut Wadan nimissä lähetettyjä huijausviestejä, joissa heiltä on pyydetty salasanoja. Järjestö on jo varoittanut urheilijoita kaikista huijareista.

Pikamuutto tietovuodon vuoksi

Stepanova puolestaan kertoo Kanadan yleisradioyhtiölle CBC:lle saaneensa Wadalta tiedon, että tunkeutujat ovat olleet kiinnostuneita vain hänen tiedoistaan. Stepanova kertoo myös CBC:lle, että he ovat joutuneet muuttamaan Adams-järjestelmään murtautumisen vuoksi, koska pelkäävät turvallisuutensa puolesta.

Vuotajapariskunta muutti Venäjältä Saksaan vuonna 2014, ennen kuin he paljastivat tietonsa saksalaiselle televisiokanavalle. Venäläismedia raportoi myöhemmin, että pariskunta olisi hakenut poliittista turvapaikkaa Kanadasta, mutta viimeisimpien tietojen mukaan pariskunta ja heidän 7-vuotias poikansa asuvat Yhdysvalloissa. Perheen olinpaikka on ollut salainen.

– On järkyttävää ja sydäntä särkevää kuulla, että Stepanovit joutuvat elämään vaaran keskellä ja pelkäämään henkensä puolesta, Wadan urheilijakomission puheenjohtaja Beckie Scott sanoi.

– He ovat tehneet uskomattoman palveluksen puhtaalle urheilulle, ja se, mitä heille on sen jälkeen tapahtunut, on väärin ja sitä ei voi hyväksyä.

Venäläisille Juudas

Pariskunnan paljastukset ja niistä seuranneet tutkinnat ovat tehneet heistä venäläisten silmissä pettureita. Muun muassa presidentti Vladmir Putinin tiedottaja on kutsunut Julia Stepanovaa Juudakseksi.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti antaa Stepanovan kilpailla EM-kisoissa ja olympialaisissa, vaikka liitto kielsi kaikilta muilta venäläisiltä osallistumisen tämän vuoden arvokilpailuihin. Stepanova osallistui EM-kisoihin, mutta kansainvälinen olympiakomitea KOK epäsi hänen osallistumisensa samalla, kun rankaisi muita venäläisurheilijoita. KOK kielsi Stepanovan osallistumisen olympialipun alla vedoten siihen, että hän on aiemmin kärsinyt kahden vuoden kilpailukiellon dopingrikkeestä.

Stepanova paljasti tietoja Wadalle jo kilpailukieltonsa aikana, mutta ei pyytänyt kilpailukiellon lyhentämistä, vaikka olisi vuotajana ollut Wadan sääntöjen mukaan oikeutettu lyhyempään dopingtuomioon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Hämeenlinnassa asuntopalo: kaksi sairaalaan, kymmenkunta asuntoa tyhjennettiin

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. 6

      Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

    7. 7

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    8. 8

      Huippukuski kävi ohjastamassa umpihumalassa muutaman voiton – talutettiin lentokentälle

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Savolainen petostehtailija vaani uhrejaan verkossa – ennätyksellisessä vyyhdessä 285 huijausta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Hämeenlinnassa asuntopalo: kaksi sairaalaan, kymmenkunta asuntoa tyhjennettiin

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. Näytä lisää